*

Matias Turkkila

Talebaania, esseisti Enbuske

Armoitettu verbaalipyöveli Tuomas Enbuske esitti Iltalehden kolumnissa mielenkiintoisen ajatuksen. Hänen mukaansa persut ovat nykyajan talebaneja.

Ensikuulemalta Enbusken väite tuntui hurjalta. Mutta koska kaikki mitä lehtiin on kirjoitettu on totta, ei väitettä voinut tyrmätä suoralta kädeltä. Ja kun asiaa lähemmin ajatteli, sen kirkas logiikka alkoi toden teolla jyskyttää takaraivossa. Enbuske on oikeassa. Täysin oikeassa. Yhtäläisyyksiä on liian paljon.

Eihän siitä kovin montaa vuotta ole, kun Taliban määräsi tuhottavaksi kaksi korvaamattoman arvokasta Buddha-patsasta. Perussuomalaiset puolestaan kohdistivat raivonsa Guggenheim-museoon. Kummastakaan ei jäänyt kiveä kiven päälle.

Talebanit kielsivät television, elokuvat, musiikin ja tanssin, samoin muotokuvien maalaamisen. Perussuomalaiset haukkuivat kaikkien rakastaman Yleisradion, hylkivät Jörn Donner -elokuvia ja kieltäytyvät tanssimasta Palefacen biisien tahtiin. He näyttävät hapanta naamaa Tarja Halosen muotokuvalle.

Talebanimiehet kasvattavat parran. Persut käyttävät pinssiä.

Talebanit kieltävät sään ennustamisen. Persut katsovat tuulivoimaloita kieroon.

Afganistanin pojat hankkivat tuloja oopiumin viljelyllä. Perussuomalaisten leirinuotioilla kuiskutellaan pontikankeitosta.

Enbusken kirjoituksen ankarin moite perustuu Espoon perussuomalaisten Seppo Huhdan kommenttiin. Huhta oli moittinut vihreiden Ozan Yanaria siitä, että tämä puolusti homoliittoja eduskunnassa.

”Siis kun Huhta haukkuu muslimeja barbaareiksi, joiden arvot eivät kuulu Suomeen, hän onkin islamistien kanssa samaa mieltä homoista”, Enbuske survoi tavalla, josta oli hyperbola kaukana.

Hän osui ytimeen. Valloillaan rietastelevan seksuaalisuuden tukahduttaminen on näiden molempien yrmeiden ryhmien prioriteetti numero yksi. Kabulin ja Kihniön viikonloput muistuttavatkin toisiaan yllättävän paljon. Aina sunnuntain koittaessa kyläläiset kokoontuvat kirkon- ja moskeijanmenojen jälkeen ampumaan prostituoidut ja kivittämään ne kylän pimatsut, jotka eivät ole ymmärtäneet pitää neitsyyttään vakan alla. Puoluekokouksia varten persut rakentavat aina erityisellä vaivalla kalliojyrkänteen, josta homojen alaspaiskominen käykin kätevästi.

Enbuske muisti ansiokkaasti mainita myös siitä, että persujen talebaniuden astetta lisäsi myös Seppo Huhdan kirjotusvihreiden suuri määrä. Niitä on myös tässä tekstissä. Sorri siitä. Virheiden määrää on saattanut hieman lisätä se, että tämä teksti on kyhätty Macin puhetunnistuksella. Tekstiä ei siis kirjoitettu vaan puhuttu. Ei olisi ollut pakko, mutta me persut tykkäämme kaikenlaisista teknisistä vimpaimista. Talebanit eivät tietääkseni sellaisista erityisemmin välitä. Tämä onkin ainoa ero, minkä näiden ryhmien väliltä löysin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

11Suosittele

11 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (49 kommenttia)

Käyttäjän JarmoHalttu kuva
Jarmo Halttu

Todella hienoa pohdiskelua ja juuri sellaisia nämä Persut oikeasti ovat .

Käyttäjän OutiMara kuva
Outi Mara
Käyttäjän jannemuhonen kuva
Janne J. M. Muhonen

Ole armelias, äläkä kysy Jarmolta noin vaikeita, jottei poloisen aivot nyrjähdä.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Perussuomalaiset puolestaan kohdistivat raivonsa Guggenheim-museoon. Kummastakaan ei jäänyt kiveä kiven päälle."

Missä tämä tuhotyö tapahtui. Enbuske on mediapelle.

Käyttäjän MatiasTurkkila kuva
Matias Turkkila

Ronald Reagan pohti Vietnamin sodan aikana sellaisia, että koko Vietnamista olisi pitänyt tehdä parkkipaikkoja. Well, juuri tämä oli poloisen Guggenheimin tontin kohtalo. Piirrustuspöydälle jäivät hienot holvikaaret ja teatraalinen transendenssi, kun perussuomalaisten äkäinen käpälä rahoituksen eväsi. Jäljelle jäi vain ruosteisen toyotacorollien hautausmaa ja pohjoisen kylmä tuuli.

Käyttäjän reijokallinen kuva
Reijo Kallinen

En pidä Reaganista, mutta hän ei esittänyt Vietnamia parkkipaikaksi. Opiskele historiaa ja ota selvää kuka tuon tavoitteen esittäjä oli.
Noloa, että tietosi ovat noin heikot.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #9

Uteliaisuuttani kysyn, kenen Kallinen luulee noin sanoneen?

Käyttäjän reijokallinen kuva
Reijo Kallinen Vastaus kommenttiin #16

Kenraali Curtis LeMay.
Oli muuten 1960-luvulla varapresidentti ehdokkaana. Ei valittu.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #31

Olet väärässä. Curtis LeMay esitti sitä kivikauteen pommittamista. Reaganin parking strip oli vuonna 1965. Ei tuon muuten niin väliä olisi, mutta uhosit niin omituisesti Turkkilan ihan oikeasta huomiosta. Noloa, että tietosi ovat noin heikot.

Käyttäjän reijokallinen kuva
Reijo Kallinen Vastaus kommenttiin #32

Tuhlataan nyt Turkkilan hienon saitin palstatilaa. Olen tietysti iloinen, että heikot "tietonikkarit" tulevat näin hyvin esille. Voinko jotenkin korvata puutteelliset tietoni sinulle?

Kun nyt on tuotu esille minun vajavaisuuteni, niin voinet lähettää minulle linkin tuosta Reaganin nerokkaasta oivalluksesta. Kirjoitan linkkiä sata kertaa muikkarikirjaani. Tietysti myös Ajatusten Vantaanjoki, kansakunnan ilo ja valo Turkkila voi päästää minut pahasta!

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #34

No, jos et tuota ensimmäistä linkkiä osannut avata, tässä on toinen:

https://www.brainyquote.com/quotes/authors/r/ronal...

Siinä ensimmäisessä on kyllä LeMayn kivikausilausekin.

Käyttäjän MatiasTurkkila kuva
Matias Turkkila Vastaus kommenttiin #34

On tuo sitaatti varmaan voinut tulla monestakin suusta.

Washington Post kreditoi Reagania:

In October 1965, when the United States was regularly bombing North Vietnam and U.S. combat troops were pouring into the South, private citizen Reagan said:

"We should declare war on North Vietnam. We could pave the whole country and put parking stripes on it and still be home by Christmas."

https://www.washingtonpost.com/archive/opinions/19...

LeMayn suuhun on tavatyu laittaa yuo ylöämainittu kivikaudelle pommittamiskommentti, mutta mies yritti pyristellä siitä myöhemmin irti:

"I never said we should bomb them back to the Stone Age. I said we had the capability to do it. I want to save lives on both sides", LeMay kertoi Washington Postille.

Käyttäjän KankaanpJyrki kuva
Kankaanpää Jyrki Vastaus kommenttiin #34

Ensin itse solvaat ja kun selviääkin, että sinä itse olet väärässä, niin uhriudut. Huikeata.

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

Onko Seppo Huhta oikea henkilö hoitamaan Espoon asioita. Minusta ei ole. Hänellä on ongelma, johon kaipaisi ammattiapua.

Käyttäjän jannemuhonen kuva
Janne J. M. Muhonen

Sinulla on ilmeisesti ammattipätevyys ja sen kautta diagnoosi valmiina, kun tuollaista kirjoittelet ja saat tähän asialliseen, rakentavaan sekä vuorovaikutteiseen lausuntoosi täysin ennakko-odotusten vastaisesti (sarkasmia) Taru Elkamalta suosituksen.

Vastaustasi odottaen.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Krittiikkiin voi vastata pahastumalla, tai sitten juuri tällä tavalla.

Tämä on hyvä vastine.

Ei kaikesta kannata pahastua, sekin on kyllä yksi persujen perisynti, Paavo Väyrynen oli mediapelin vihollinen, mutta nykyään media kohtelee persuja kaltoin, mutta siitä selviää hengissä, katsokaa vaikka Paavoa, hän kirmaa nuoruuden innolla Helsinkiin.

Enbusken kirjoitukset herättävät aina mielipiteitä, toiset tykkää ja toiset ei, mutta niin kai sen kuuluu ollakin.

Käyttäjän MauriLindgren kuva
Mauri Lindgren

Minkähän takia tuhlaatte loistavat lahjanne tyhjään sanailuun.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Tuon kommentin kohde jää epäselväksi.

P.S. Lukihäiriö ( toimittaja Huhta) ei ole synonyymi luku-ja kirjoitustaidottomuudelle ( miljoonat muslimit).

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

Lahjat ei ole loistavat jos ne kuluvat tyhjään sanailuun.

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Ainakin talebaneista on sanottava että ne ei hyvällä mitään arvoliberaaleja tai muitakaan eri tavoin asiat näkeviä katsele. Voi sitten miettiä löytääkö ne aateveljiä katsannolleen jostain muualta, vaikkapa kaukaisesta Suomesta.

Noiden arvoliberaalien ja muiden hapatusten kunniaksi on sanottava että ne harvemmin rakentavat tienvarsipommeja tai muutenkaan koita pakottaa muita ajattelemaan tavallaan.
Talebanien osalta on toisin: näiden yhteiskunta ei voi toimia pakottamatta kaikkia samaan muottiin. Olipa perusteena sitten uskonto, isänmaa, kansallinen etu tai sopivalla kysymyksenasettelulla masinoitu kansanäänestyksen tulos.

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Eläs nyt. Kaikissa hieman yksinkertaisissa joukkotaantuvissa totalitaristeissa asuus kyllä pieni taleban, joka tulee esiin kun uskonnon peruskivi on uhattuna.

Jos en ole aivan erehtynyt, viime aikoina erityisesti liberaali nuoriso on USA:ssa kunnostautunut jos jonkinlaisissa taleban-toimissa. Toki he eivät ole tienvarsipommeja asennelleet mihinkään, mutta koska se kelpaa kriteeriksi, että on tekee ylipäätään jotain vähän sinnepäin kuin taleban, niin samankaltaisuuksia on toki helppo löytää.

Totalitaristilla tarkoitan siis sellaista ihmistä, joka uskoo, että säännöt pitää olla ja niitä pitää noudattaa tai kuolla ja noudattaa ja joka myös uskoo, että

1. On olemassa oikeaoppinen tapa ajatella
2. On oikein vaikka väkisin pakottaa se muille
3. On täysin kohtuullista hiljentää vastapuoli hyvällä tai pahalla.

Yllättävän monen ihmisen näkee toivomassa kuolemaa tai kärsimystä pahoille ihmisille. Pelkurin ja ei-pelkurin ero on oikeastaan juuri se, että toinen toivoo ja toinen toteuttaa.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Ymmärrän, mitä tarkoitat, mutta miten sijoitat kuvioosi arvoliberaalit. Arvoliberaali totalitaristi olisi musta valkoinen. Taleban-toimissa kunnostautuva ei ole liberaali.

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen Vastaus kommenttiin #27

En tiedä, miten sijoittaisin. Ymmärrän arvoliberaalin niin, että hän on arvokonservatiivin vastakohta. Sikäli kun se on opillista tai tunnustuksellista, siinä missä konservativismi on, siellä on todennäköisesti myös sellaisia ihmisiä, jotka ovat valmiita sen nimissä tekemään moraalittomia tekoja jos uskovat saavansa sillä enemmän hyvää kuin pahaa aikaiseksi.

Nopeasti vilkaisemalla arvoliberalismia wikipediasta, siinä luetellut asiat voivat aivan helposti olla keskenään ristiriidassa, joten arvoliberaali joutunee valikoimaan ja priorisoimaan. Että kaikilla vapauksilla on rajansa.

Näyttäisi myös siltä, että olen ymmärtänyt väärin. Arvoliberalismin vastakohta ei olekaan arvokonservativismi, vaan arvototalitarismi.

Mutta sikäli kun ymmärän kysymyksesi oikein, väittäisin, että metatasolla mikä tahansa ideologia voidaan toteuttaa totalitaristisesti - paradoksaalisuus ja irrationaalisuus ei ole ihmiselle mikään este. Kun ideologiasta irrotetaan asioita symboleiksi ja dogmiksi, niitä voidaan ajaa periaatteessa millä keinoilla vaan. Ihmiset voidaan pakottaa vaikkapa uskonnonvapauteen määrittelemällä uskonnonvapaus jotenkin tilastolliseksi toteumaksi. Että kun kaikkien uskontojen edustajia on tietyssä ihmisjoukossa saman verran, uskonnonvapaus on toteutunut. Ja siitä ei kun sitten manipuloimaan ja pakottamaan ihmisiä täyttämään ajatus maksimaalisesta uskonnonvapaudesta. Rangaistaan uskontoja, joissa on ihmisiä liikaa ja annetaan porkkanaa uskonnoille, joissa on liian vähän.

Ihminen on perseestä sillä tavalla, että se kuvittelee, että on olemassa jotain pysyviä ideaaleja, joihin pyrkiä ja jotka ovat ideaaleja kaikissa mahdollisissa tapauksissa.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #46
Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Jerry Coyne käyttää noista innokkaimmista puheenkieltäjistä termiä Regressive Left.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Poikkeuksellisen hyvä kolumni Enbuskelta.

Käyttäjän ArtoYlisaukko-oja kuva
Arto Ylisaukko-oja

Huhta oli kyllä ansainnut kritiikkiä, mutta kokonaisuutena kolumni oli törkeä. Enbuskea on vaikea enää arvostaa, kun on moisen vihapuhetuotoksen häneltä lukenut.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Tuomas Enbuske , syntynyt vuonna 1977 :

" Elän paljon mieluummin nyky-Suomessa kuin 50-luvun sovinistisessa ja avoimen rasistisessa maassa."

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Jari-Pekka Vuorela, vuonna 1955 syntynyt vuonna 1977 syntyneen tyttären isä:

Niin minäkin.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen Vastaus kommenttiin #18

Enbusken kohdalla realistiset vaihtoehdot ovat kovin vähissä.

Toisaalta hän saattaa viitata esimerkiksi Neuvostoliittoon lukemansa ja kuulemansa perusteella. Näiltä osin voin yhtyä hänen näkemykseensä.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #18

Sini Lappalainen kolmen pojan äiti, ja monen entisen persuäänestäjän kaveri ja paljon muuta, niin minäkin.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen Vastaus kommenttiin #20

"Taistolaisuus oli vastenmielinen, uskonnollinen ja stalinistinen ideologia, jonka joidenkin jäsenten jälkikäteinen valkopesu oksettaa minua.

Mutta pakko myöntää, että olisin varmaan silloin hurahtanut tähän uskonlahkoon, ainakin hetkeksi."

Kirjailija Mika Waltaria on kutsuttu mielikuvituksen jättiläiseksi. Olen valmis nimeämään toimittaja Tuomas Enbusken mielikuvituksen kääpiöksi.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #21

#21 Sekavaa hakkelusta on tuokin yritys vastata Enbusken kärjistävään vaan ei pohjaa vailla olevaan tekstiin.
Jos luulet tuolla auttavasi persuja niin hoh hoh hoijaa.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen Vastaus kommenttiin #22

Saamani käsityksen mukaan Enbuskella on huomattavasti enemmän intohimoja, kiinnostusta ja kontaktipintaa perussuomalaisiin kuin minulla.

Sama havaintoni koskee Sini Lappalaista.

P.S. Psykologiassa ja psykiatriassa ilmiöstä käytetään termiä projektio.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #23

Mikä on se jana jolla sinä olet jättiläinen ja Enbuske kääpiö? Minusta sinä vaan nimittelet halventavilla käsitteillä umppimähkään.
Toiseksi onko kosketuspinta persuihin jotenkin epäpuhdas ( en muista talebanien nimitystä, juu, haram)?

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen Vastaus kommenttiin #24

Sini Lappalainen, rohkenen puolestani lainata aikaisemmassa kommentissasi käyttämää nerokasta arviointia " sekavaa hakkelusta" sinun omasta kommentistasi.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä

Oliko Suomi 50-luvulla avoimen rasistinen??? Millä lailla koko rotukysymys tuli edes esille?

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #44

Voi hyvä tavaton, mies. Lue huviksesi joskus ajan urheilusivuja, musiikkiarvosteluja tai aikakauslehtijuttuja aiheista Afrikan maiden itsenäistyminen, Papuan ihmissyöjät, 160-vuotiaiden abhaasien pitkäikäisyys, Armi ja Hilario, Sinikka ja Ankrah...

50-luvun tietosanakirjassa ensimmäinen määritelmä aiheesta "Armstrong, Louis" oli "amerikkalainen neekeritrumpetisti". Vasta sen jälkeen mainittiin hänen musiikistaan jotain.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä Vastaus kommenttiin #45

No hyvä tavaton, nuo esimerkit eivät hirveästi valaise asiaa. Tunnettiin kiinnostusta eksoottisia kansoja ja rotuja kohtaan, mutta oliko tuossa kiinnostuksessa jotain negatiivista? Asian yhteiskunnallinen merkitys oli joka tapauksessa minimaalinen, kun ei meillä noita vieraita rotuja paljon nähty.

Amerikkalaisesta neekeritrumpetistista tulee mieleen uutistenlukijan 1970-luvulla käyttämä ilmaus "Intian naispääministeri". Olisihan varmasti ollut fiksumpaa olla korostamatta sukupuolta/rotua, mutta enpä tuota hirveän pahana syntinä osaa pitää, kun asialla kuitenkin oli oma kiinnostavuusarvonsa.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #47

Voin vakuuttaa, että ne jutut Afrikan itsenäisyysliikkeistä eivät olleet leikkisän positiivisia. Eikä se tärähtänyt usko Gruusian neuvostoihmisen 160-vuotiseen ikään ollut kaikessa positiivisuudessaan vähemmän rasistista kuin ihmissyöjäjutut.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Enbusken blogi, nykymuodoin ilmaistuna ns. "osui ja upposi" osoituksena tästä Turkkilan takaisin ampuma blogi joka jäi kuitenkin pelkäksi tussahdukseksi. Itse olen syntynyt -49 ja Turkulaisissa konpajoissa nuorena demari-metallimiehenä "taistelut" taistolaisten kanssa oli arkipäivää. Taistolaisuus, stalinismi, ihan miten vaan, oli kannatukseltaan poikkeuksellisen voimakasta juuri Turun suunnalla. Se kiihko, jolla taistolaiset hyökkäsivät SKP:n enemmistöä, demareista puhumattakaan, vastaan, muistuttaa pitkälti sitä samaa kiihkoa jolla persut nyt hyökkävät maahanmuuttajia sekä muita vähemmistöjä kohtaan ja siksi Enbusken IL:n kolumni "osui ja upposi" Turkkilaan ja sai tämän sormet näppäimille.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Heh joo, itse olin aikanani -55 syntyneenä neljännen polven demarina Tampereen yliopistossa. Myönnän, että Enbusken ovelat sanat noiden vuosien "muusta vasemmistosta" lämmittivät, vaikka mitään harhakuvitelmia ei ole näistä Uber-liberaaleista yleisesti.

Käyttäjän MatiasTurkkila kuva
Matias Turkkila

Enbun tekstejä on itse asiassa ihan hauska lukea. Taleban-teksti ei ollut poikkeus, ja siinä oli monta hyvää huomiota. Huhdan yöllinen avautuminen ei ollut erityisen harkittu, ja Embu pääsi peippaamaan.

Mutta niinkuin usein käy, mopo lähti kolumnistin käsistä. Talebaneja. Joo.

On jotenkin suloista nähdä kerta toisensa jälkeen näissä verbaalimittelöissä sama kaava: joku sanoo ensin pieleen ja yleistäen. Tämän rikkomuksen jälkeen kaikille muille jotenkin syntyy oikeus sanoa vielä enemmän pieleen ja yleistää vielä hurjemmin kuin ensimmäinen sanoja.

Hammurabi hölisi aikoinaan jotain käsien katkomisista ja hampaiden repimisistä. Jos some olisi kukoistanut hänen aikakaudellaan, olisi kivisiin laintauluihin varmaankin hakattu ohje: "YLEISTÄ YLEISTÄJÄSTÄ"

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Kiitos selvennyksestä.

Mutta miksi veikkaat ettei Huhdan teksti olisi ollut hyvinkin harkittu. Ja täysin linjassa sen kanssa mitä tähän asti on päästy näiltä lukemattomilta yksittäistapauksilta kuulemaan. Ei kai nyt ilmiselvää asiaa kannata loputtomiin kiistää.

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

Ei ihan nyt iskenyt toisen verbaalipyövelin yritys vastata ensimmäiselle...

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Persut on siitä herullinen ja omalaatuinen yhteisö, että niistä pystyy hiukan heikompikin kolumnisti kirjoittamaan mehevää tarinaa.

Persujen toimet ovat niin erilaisia kuin muiden puolueiden ja puolueen sisällä on niin paljon ääripäitä, että välillä on varmaan vaikea niiden itsekään tietää mikä on nyt puolueen suunta.

Toisaalta kun ajattelee Soinin ja persujen toimia ennen viime vaaleja, niin kyllähän se oli taktisesti napakymppi, siinä vietin mediaa, galluppeja ja kansaa niinkuin pässiä narussa, ja samaa taktiikkaa käytti Trump tuolla isossa maailmassa.

Ajatelkaapa jotain pisteliästä kolumnia demareista tai kokoomuksesta, se onkin sitten vaikemapi juttu, koska niillä ei ole minkäänlaista persoonaa ja sellaista vetovoimaa, joka saisi mitenkään isoja tekstejä aikaiseksi. Ainoa keinohan on nykyään puheenjohtajavaalit, joilla sitten sitä julkisuuttaa saadaan hetkeksi.

Persut ovat julkisuudessa, vaikka eivät varmaan ihan aina haluaisi, sen takaavat Hakkaraisen, Tynkkysen, Huhdan ja Halla-Ahon kaltaiset henkilöt. Ei tule medialla pulaa aiheista, kun noita veijareita seuraa.

Milenkiintoa ja tiettyä liikettä on persut politiikkaan tuonut, sitä ei varmaan voi kiistää, se suuri viha, ja toisaalta suuri rakkaus on ominaista kun persuista puhutaan.

Milenkiintoista on katsoa, miten tuo puolue kehittyy, kun Soini siirtyy/siirretään syrjään. Siinä riittää tas kohuja ja taistelua vähäksi aikaa. Mikäli Halla-Aho on se puolueen uusi suunnannäyttäjä, niin silloin ainakin medialla ja tällaisilla keskustelupalstoilla on auvoisat ajat edessä.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Pietarissa papisto ja jalkapallohuligaanit ovat muodostaneet kyseenalaisen yhteisrintaman yhteisine marsseineen vaatiessaan Iisakinkirkon muuttamista museosta kirkoksi. Turkkilana minä lukisin Enbusken kolumnin vakavana ja ajatuksella. Jos ja kun karkeus ja arvokonservatismi viihtyvät samalla sektorilla Enbusken arvopiirissä ollaan tosiaan talebaanialueella. Kuka suomalaisen hyvän kasvatuksen saanut poliittinen toimija voi ohittaa edes osittain itseensä suunnattua syytöstä moisella alueella liikkumisesta? Ei ole koskaan liian myöhäistä valita oikein.

Toimituksen poiminnat