*

Matias Turkkila

Atte Jääskeläisen käsittämätön tuplavirhe

Kauan kesti taistelu, ja pitkään näytti siltä, että päätoimittaja Atte Jääskeläinen selviää sittenkin ehjin nahoin.

Kohun aikana hän taisteli itsensä suomalaisen mediakentän pelottavimpien tasohirviöiden ohitse. Vaikka miekaniskuja jakelivat emeritateurastaja Susanne Päivärinta, suloisella satiirilla surmaava Ruben Stiller, Ylegate-musketöörit Eronen-Vuorikoski-Liski, raporttiprofessori Olli Mäenpää sekä Tuomas ”Hävettääkö?” Embuske, jaksoi Jääskeläinen hymyillen torpata väitteitä. Ja hyvin torppasikin.

Kaikki oli jo melkein ohitse. Juhannus häämötti. Kun vain olisi selvinnyt kesälomien alkamiseen saakka, niin kohu olisi jäänyt taakse.

Mutta ei. Hän suostui päävastustajansa Helsingin Sanomien ehdottamaan laajaan henkilökuva-artikkeliin. Se oli typerä, alkeellinen virhe - joka mitä ilmeisimmin maksoi hänelle päätoimittajuuden.

Valloilleen päässyttä mediakohua on hyvin vaikeaa tyynnyttää, mutta taitavasti toimien sekin on mahdollista. Olennaista on puhua rehellisesti ja kertoa heti kaikki olennainen. Mitä pidempään kohu jatkuu, sen varmemmin se päätyy kohteen kannalta ikävään lopputulokseen. Jääskeläinen ei jostain käsittämättömästä syystä hahmottanut sitä, että HS halusi keinolla millä hyvänsä pitää Ylegaten käynnissä, ja käytti välineenään Jääskeläisestä viikonlopuksi tehtyä henkilökuvajuttua.

Juttuun suostuminen oli virhe. Mutta ne sanat, jotka haastattelun tehnyt HS-toimittaja Anna-Sofia Berner onnistui Jääskeläiseltä sitaatteina saamaan, olivat kuolemaksi.

Kuten uutisoinnista tiedämme, Jääskeläinen kyseenalaisti JSN:n aseman. Tällainen pohdinta olisi ollut normaalioloissakin iso uutinen, mutta tällaisten pohdintojen esittäminen tulkitaan hyvin voimakkaaksi ylimielisyyden osoitukseksi. Kun Jääskeläinen sanoi..

”Jos JSN ryhtyy liikaa määrittelemään Yleisradion journalistista linjaa, Yleisradion täytyy varmaan perustaa oma elin sitä varten.”

.. hän tosiasiassa sanoi:

”Pitäkää sääntönne ja neuvostonne. Vaikka olemme tämän kohun aikana kovasti nöyristelleet ja lupailleet muutosta, me jatkossa juuri niin kuin itse haluamme.”

Harvoin näkee noin tomerasti potkaistua omaa maalia. Jääskeläinen teki yhdellä typerällä ja ylimielisellä kommentillaan tyhjäksi kaiken sen, mitä oli koko Ylegate-kohun yhteydessä sanonut.

Ja se oli sitten siinä. Ei auttanut kiistäminen, ei auttanut sarkasmikortti, ei auttanut ”sori, mokasin”.

Skumpat esiin, Sanomatalo. Ylen vastaavan päätoimittajan potkuihin päättynyt pitkällinen mediaoperaatio on Helsingin Sanomille kirkuva riemuvoitto. Pahimman kilpailijan täydellinen nujerrus, nöyryytys ja kaatuminen naama edellä kuralätäkköön.  

Ja kun skumpat on juotu, sitten vain jatkamaan hyvin alkanutta urakkaa. HS:n päätoimittaja Antero Mukka jo iltasella pohtikin:

”Ylen ongelmat eivät varmasti ratkea yhtä miestä vaihtamalla. Ilmeistä on kuitenkin, että Jääskeläisen lähtö oli edellytys sille, että tilannetta ylipäänsä päästään kunnolla avaamaan.”

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

15Suosittele

15 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (32 kommenttia)

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Hilkka Laronia

Kyllähän Jääskeläinen on ollu paljona Ylessä, nyt jatkettaan ja toivottavasti Yle ryhistäytyy ja ottaa ulkopuolelta jonku, josta ei tule Jääskeläinen Jääskeläisen paikalle.

Käyttäjän janimakela kuva
Jani Mäkelä

Tuon kommentin ainoa mahdollinen lopputulos (fudut) vaikuttavat niin ilmiselvältä jo etukäteen katsoen, että pistää olettamaan Jääskeläisen tehneen tempun tietoisesti. Ei voitu myöntää että pari talosta ulos lähtenyttä demarimyyrää (poliittisine taustavoimineen) voi vaihtaa pomon talossa, mutta tilanne oli liian tulehtunut jatkuakseen. Piti keksiä edes vähän kunniallinen ulosmenotie.

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren

Ei koskaan tule aliarvioida ihmisten typeryyttä oli asema sitten mikä hyvänsä (tai juuri siksi) ja jos se yhdistyy, kuten Jääskeläisessä, omahyväiseen ylemmyydentuntoon, oli miinan asettaminen hyvin helppoa. Itse aiheesta saisi tosin parempiakin analyysejä, JSM -oikea/puolueeton media jengi ryhmähalauksineen ja siilipuolustuksineen vääriä medioita vastaan josta ringistä yle tippui pois, tosin väittäisin vain hetkellisesti (?). JSN medioiden itseanalyysi tai toistensa tutkiminen, moittiminen on poikkeuksellista.

Käyttäjän MatiasTurkkila kuva
Matias Turkkila
Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

Kun alunpitäen kärpäsestä tehtiin härkänen, eli tilanne mistä lähdettiin laitettiin päätoimittajan syyksi, vaikka syyllisiä olivat liian innokkaat toimittajat, niin on vaikeata olla ajattelematta että Jääskeläisen vainoamisen syyt ovat jossain syvemmällä ja ne ovat vieläkin piilossa.

Asiaa ei voi ymmärtää muulla tavalla kuin että se mitä on esitetty on vain jäävuoren huippu. Jäävuori on siellä pinnan alla. Se vain on ihmeellistä miksei sitä jäävuorta pystytä esittelemään, vaikka kyse on mediamieren sisällä lilluva jäävuori.

Kysymys kuuluu. Miksi Jääskeläinen oli niin hankala mies YLE:n toimittajille ja koko Suomalaiselle medialle, blogisti mukaan luettuna, että hänet piti saada savustettua ulos YLEstä, niin kuin kettu kolostaan?

Käyttäjän tp83 kuva
Vesa-Matti Saarakkala

Jääskeläinen jos kuka ei ole niin tyhmä, että antaisi vahingossa tuollaisen kommentin JSN:sta. Hän teki sen tarkoituksella, jotta hänet voitiin erottaa. Pääseeköhän Ylen vihervasemmistosiipi nyt politikoimaan estotta ilman että heidän tarvitsee lähteä ehdolle vaaleihin? Ilmeisesti Jääskeläisen elävältäsyönti ei ainakaan riitä kylläisyyteen, vaan Ylen liberaalikommarit haluavat lisää!

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren

Helpointa olisi ollut siirtyä syrjään vaikka terveydellisistä syistä, vedota pitkään harkintaan, yhteiseen hyvään, luottamuspulaan tms. kuin tempaista näin omituinen manöveeri toki kaikki on mahdollista ja joskus salaliittoteoriat voivat pitää paikkaansakin.

Käyttäjän MatiasTurkkila kuva
Matias Turkkila

En usko tahallisuuteen.

JSN-möläytys ajoi osapuolet pakkotilanteeseen, ja johti likaiseen lähtöön, joka ei ole kunniaksi Ylelle eikä Jääskeläiselle itselleen.

Jos hän olisi halunnut vetäytyä kunniallisesti, hän olisi odottanut rauhallista hetkeä ja sitten omaehtoisesti todennut, että "Kiitos, tämä oli tässä, katson parhaaksi .. jne."

Käyttäjän tp83 kuva
Vesa-Matti Saarakkala

Vain Atte yksin tietää totuuden. Ehkä hän tykkää draamasta. Hommia miehelle kyllä löytyy. Jos ei muuta, niin PS-mediaan vaan hakupapereita sisään.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Eikö kukaan muista tai halua muistaa, että koko kaplakka lähti liikkeelle pääministeri Juha Sipilän viestittelystä? Siellä kaiken tapahtuneen alku ja juuri on. Sinänsä noloa, että juuri kun Sipilä ja keskusta sai Jääskeläisen opetettua tavoille hän joutui lähtemään. Saattaa olla, että seuraaja ei olekaan yhtä helppo ja kuuliainen koulutettava.

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Eikö kukaan muista, ettei kyseinen (Kansan Uutisten) Terrafame-uutinen perustunut todellisuuteen (kuten oikeuskansleri vahvisti jälkikäteen) eikä pääministeri saanut siihen kommentointimahdollisuutta, silloin kun Yle pani sen laajaan levitykseen? Ymmärrän Sipilän koettua tuskaa tässä suhteessa, varsinkin kun koko ajan hesan toimittajakunnalle näytti olevan ylivoimaisen vaikeata, että maassa on pääministeri, joka on insinööri, pohjoisesta, miljonääri ja vieläpä lestadiolainen...

Surkea sotku.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Sipilä sai kommentoida Kansan Uutisten tietoja uutisen julkaisun yhteydessä, eikä Sipilä kohdistanut arvosteluaan Kansan Uutisiin vaan Yleen joka ei joutanut vastinetta odottamaan.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #14

Mistä johtuu että tällaisesta pienestä, viattomasta, tavallisesta ja erittäin helposti syntyvästä tiedotuskömmähdyksestä on noussut moinen sotku, vieläpä sellainen että se johtaa päätoimittajan eroamiseen, ehkäpä vielä pääministerinkin eroamiseen.

Tulee vain mieleen että mitä tässä on sellaista takana mistä ei mitään puhuta?

Alkuperäinen asia oli sellainen että se olisi normaalisti kadonnut uutisvirtaan ja unohtunut parissa päivässä, ellei sitä olisi mediassa tahallaan ja ilmeisen tarkoitukpidetty esillä, pyöritelty ja paisuteltu. Kysymys kuuluu miksi?

Tämä on varmastikin mediapeliä, mutta kuka potkii palloa ja missä on lopullinen maali?

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen Vastaus kommenttiin #18

Eiköhän se pääministerin aktiivinen viestittely yhdelle toimittajalle havahduttanut koko toimittajien ammattikunnan. Jälkeenpäin on Sipilä itsekin myöntänyt toimineensa virheellisesti.

Käyttäjän MatiasTurkkila kuva
Matias Turkkila Vastaus kommenttiin #18

"Mistä johtuu että tällaisesta pienestä, viattomasta, tavallisesta ja erittäin helposti syntyvästä tiedotuskömmähdyksestä on noussut moinen sotku.."

Johtuu siitä, että se pieni fiba paljasti systeemisen virheen.

Suomalainen mediakenttä ei toimi sillä tavalla kuin sen normaalissa länsimaassa pitäisi. Lähes-monopoli-Ylen asema luonnottoman kokoinen. Sen ylivarovainen lähestymistapa poliittiseen uutisointiin on niinikään luonnoton.

Tilanne on politiikassa toimiville vakiintuneille tahoille erittäin mieluisa, ja siksi mykän jättiläisen annetaankin jatkaa. Yle ei tutki eikä tee paljastusjuttuja, vaikka sillä olisi ainoana tähän resurssit. Muut medialafkat ovat niin surkeassa taloudellisessa tilanteessa, ettei niillä ole mahdollisuuksia tutkia asioita syviin ytimiin asti. Lopputulos on median kuluttajien kannalta todella surullinen.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #21

Miten Jääskeläisen potkut tähän liittyy?

Toki asioita pitää tutkia ja ehkä YLE:llä on paremmat resurssit kuin virallisella oikeuslaitoksella. Mutta onko toimittajilla pätevyyttä toimia tutkijoina, syyttäjinä, puolustusasianajajina ja tuomareina?

YLE:n Sipilä- jahti oli mielestäni asiatonta ja vastenmielistä ennenkuin Jääskeläinen sitä toppuutteli.

Asian tiimoilla juttua tehneet toimittajat eivät toimineet kuten rikostutkijat ja oikeuslaitos, vaan kuten lynkkausporukka, tai veren makuun päässyt ja saalistaan elävältä repivä nälkäinen ja hurjistunut petolauma.

Jotain rotia pitäisi olla tiedottamisessa niin YLE:llä, kuin muullakin medialla.

P.S.

Mutta kyllä tuossa Turkkilan vastauksessa oli mahdollinen pihvikin. Syy YLE- jahtiin voi olla se että YLE:n asema on liian vahva mediamaailmassa. Sitä olisikin syytä mielestäni heikentää, mutta viihdepuolelta, ei uutistoiminnasta.

Jääskeläisen linja Sipilä- gatessa oli jokatapauksessa oikea.

Käyttäjän aveollila1 kuva
Antero Ollila Vastaus kommenttiin #22

Kiva huomata, että olen Vihavaisen kanssa pitkälle samaa mieltä. Kukaan ei tunnu enää muistavan, mistä tässä Sipilä-Terrafame-jutussa oli oikeasti kysymys. Jääkseläinen torppasi toimittajien halut jatkaa kohun lietsontaa asiassa, jossa ei ollut asian tynkää eli ajojahtia Sipilää vastaan. Sipilä mokasi painostuksellaan, mutta on nyt varmasti läksynsä oppinut.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #21

..suomalainen mediakenttä ei toimi sillä tavalla kuin sen normaalissa länsimaassa pitäisi....
Sinulla on ollut kultainen tuoli ja valtikka jolla tuoda suomalaiseen mediakenttään uutta otetta. Miten on mennyt noin omasta mielestäsi?
Kuka jaksaa jatkuvaa krittisyyttä jota ei seuraa rakentava ja yhteisvastuullinen tai panostava ote kun kriittisyydellä ollaan mahdollisuus saatu.
Tietysti vihervassareiksi haukuttujen sana on painavampi koska he paiskivat töitä.

Käyttäjän MatiasTurkkila kuva
Matias Turkkila Vastaus kommenttiin #24

"Miten on mennyt?"

En ole rakentamassa uusia korkeita torneja enkä linnakkeita, jotka sulkevat ovensa tavallisilta ihmisiltä. Jos sellaista odotat paikaksi kultaisen tuolin ja valtikan, saat odottaa kauan.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #26

Mutta missä reportaasit tai tutkiva journalistiikka tai palsta jonka ministeri Lindström kokisi kelpaavan keskustelupaikaksi kansalaisten kanssa Puheenvuoron sijaan esim koskien PSpuolueen sisäisiä asioita kuten puheenjohtajavalinta. Missä kaikki dynamiikka?

Käyttäjän MatiasTurkkila kuva
Matias Turkkila Vastaus kommenttiin #27

Sini, sinulle tuntuu olevan jonkinlainen ongelma sen kanssa, että PS:iin kuuluvat ihmiset kirjoittavat ajatuksistaan julkisilla forumeilla kuten täällä.

Luin Jarpan kanssa käymäsi väännön..

http://jarilindstrom.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2375...

.. missä näytät yhtä aikaa olevan sitä mieltä, että Jarin ei pitäisi kirjoittaa Usariin (kommentti 1), mutta että vihreitä ei missään saisi estää kirjoittamasta Usariin (kommentti 94).

En hahmota logiikkaasi, enkö usko että moni muukaan hahmottaa.

Puheenvuoron nimenomainen tarkoitus on se, että täällä käydään yhteiskunnallista keskustelua, ja että poliitikot osallistuvat keskusteluun. US haluaa sitä, joten toiveesi siitä, ettei näin pitäisi olla, on ristiriitainen koko US-blogiplatformin perusajatuksen kanssa.

US kertoo itsestään: "Puheenvuoro on kehittynyt Suomen johtavaksi yhteiskunnalliseksi verkkokeskusteluareenaksi ja sellaisena sitä halutaan jatkossakin kehittää. Palvelussa esiintyvät lukuisat Suomen johtavat poliitikot ja aktiivisimmat kansalaiskeskustelijat."

Mitä tulee portaaseihin ja tutkivaan journalismiin, siinä meillä on varmasti paljonkin tekemistä.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #28

Noh hyvä että myönnät että teillä on tekemistä. Tekemällähän usaristakin on tullut vetovoimainen kuten Hesarista tai Imagesta tai Suomen Kuvalehdestä tai Rumbasta tai Tekniikan Maailmasta tai Kansan Uutisista. Vertaus norsunluutorneihin oli irrelevantti klisee.
Jos et nähnyt mitään outoa siinä että Lindström yritti ohjata pois vihreää kommentaattoria blogikeskustelusta täällä en voi kun valittaa.

Käyttäjän PerttiAaltonen kuva
Pertti Aaltonen Vastaus kommenttiin #14

Ellen ihan väärin muista, niin Sipilä ei itse kommentoinut KU:n uutista, vaan sen teki hänen avustajansa. Tosin tuota seikkaa ei enää ilmene KU:n sivuilta. Kyse oli kuitenkin Sipilän henkilökohtaisesta sukulaisuudesta, ei valtion asiasta, niin olisi ollut asiallista kuulla hänen oma kommenttinsa.

Juttu sai ilmeisesti alkunsa siitä, että joku toinen konepaja hävisi tarjouskilpailussa Katera Steel Oy:lle. Antoiko jutun Ku:lle toinen konepaja tai joku muu henkilö, poliitikko? No tämä meni sivuun aiheesta, mutta tuo jutun KU:lle antanut taho olisi kiva tietää.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Lestadiolaisuus tuossa lienee se kaikkein pahin asia. Ilmeisesti islamkaan ei ole oikeaoppiselle toimittajalle niin suuri kauhistus. Loput asiat ovat sitten rikkana rokassa ja niitä voidaan käyttää syyllisyyden osoittamiseen asiayhteydestä riippuen.

Käyttäjän PekkaNrnen kuva
Pekka Näränen

Jääskeläinen sai hyvät erorahat ja voi nyt hakea Kepun puoluetoimistoon tiedottajaksi. Journalistiksi tuosta valtaa nuoleskelevasta hännystelijästä ei ollut.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Näräseltä rumasti sanottu Jääskeläisestä.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Tuon kaltaisten kommenttien olisi suonut jäävän sinne Esson baarin kahvipöytään. Jos niitä nyt kuitenkin ehdoin tahdoin halutaan levittää laajemminkin, esitetään ne tällä foorumilla onneksi omalla nimellä. Muovaavat siten esittäjästään muodostuvaa henkilökuvaa lukijoiden ja kanssakeskustelijoiden mielissä.

Käyttäjän PekkaNrnen kuva
Pekka Näränen Vastaus kommenttiin #12

Only my two cents, muilta Jääskeläisiltä pyydän anteeksi, jos olen loukannut heitä :)

Käyttäjän Poika kuva
poika heinänen Vastaus kommenttiin #25

Minä olisin kirjoittanut kostoksi pienellä jiillä.

Käyttäjän SiniLappalainen kuva
Sini Lappalainen

Blogisti itse taitaa keskittyä juuri virheiden välttelyyn. Niinpä persuilla ei ole mitään kiinnostavaa foorumia vaan pitää käyttää Puheenvuoroa. Esim keskustelut ja kampanjat uudesta PSpuhiksesta käydään täällä samaan aikaan kun persumedia suoltaa varovaista persu-pk-puppua.

Käyttäjän KansalainenKane kuva
Markku Nieminen

Tulihan se sieltä! Aiheeseen vahvasti liittyvää tekstiä!

Käyttäjän SiniLappalainen kuva
Sini Lappalainen

No kyllä on. Yksi mediapomo ottaa kantaa toisen toimintatapoihin. Molemmat verorahotteisia. Kyllä siinä ovat molempien ominaisuudet valokiilassa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset