Matias Turkkila

Soinin miina

Puhuin eilisessä Päivärinnan haastattelusta siitä, miten natsikuvilla ja vallankaappausmaalailuilla saatiin eduskuntaryhmä paniikkiin ja hajalle. Iltalehti kirjoitti aiheesta jutun. Tässä vielä jatkoa. 

Päivärinnan haastattelusta vielä täsmennyksenä: Kaava on kovin tuttu. Ihmiset säikytetään väärien tietojen perusteella sydänjuuriaan myöten, maalataan uhkakuva siitä, että nyt kaikki menee alta ja sitten erittäin nopealla aikataululla - niin ettei asiaa ehdi kunnolla pohtia - vaaditaan tekemään päätös. Juuri näin suurimmalle osalle meidän ryhmästä tehtiin.

Samaa kaavaa on sovellettu koko hallitustaipaleen ajan. Koko ajan vihjattu hallituksen hajoamisella. PS-edustajien ohimolla on jatkuvasti keskustapistooli. "Suostukaa vaatimuksiimme, tai muuten.."

Tunnen eronneet PS-edustajat vuosien takaa. Melkein kaikista kovasti tykkään, vaikka välillä on vähän otettu yhteen. Olen aivan järjettömän surullinen siitä, minkälainen temppu teille tehtiin.

Soinin pieni porukka mietti kuvion etukäteen Orpon ja Sipilän kanssa. Keitti kasaan sopan, jolla haluttiin nollata puoluekokouksen tulos. Suuressa maailmassa tuollaista kutsutaan vehkeilyksi.

Puoluekokouksessa ei ollut mitään vallankaappausta. Jäsenistö protestoi ministereitä vastaan, koska heitä v*tutti meidän tekemämme hallituspolitiikka. Protestin kärki oli Soini, joka ei välittänyt tippaakaan siitä, miten liikkeelle käy.

Jos puoluekokouksessa olisi ollut Halla-ahon masinoima kapina, hän olisi kehoittanut äänestämään puoluevaltuuston B-listaa (sisu-lista). Vaan ei kehoittanut. Niinpä piiripomojen A-lista meni heittämällä läpi, niinkuin toki olettaa saattoikin.

Juuri tuosta B-listasta Jarppa panikoi. Oli aivan kauhuissaan "vallankaappauksesta". Ikävä vaan, että sellaista ei ollut. On ihan normaalia, että puoluevaltuustolistoja on useita. Aina niitä kakkoslistoja on. Mutta eivät ne koskaan mene läpi, koska piiripomolista edustaa villejä listoja paremmin sitä, mitä kenttä haluaa.

Halla-ahon nelikko voitti, koska se sai eniten ääniä. Kyllä, Jussia on varmasti puffattu jos jonkinnäköisellä nettiforumilla, mutta mistä lähtien kampanjointi oman ehdokkaan hyväksi on ollut rikollista? Kuten ps-mimmien Auli Kangasmäki eilen muistutti, junttaamista on ollut aina. Syy sille, miksi Sampo hävisi on se, että hän ei ollut tehnyt asioita, joista kannattajat olisivat innostuneet. Politiikassa on pitkälti kyse ihmisten innostamisesta. Inspiraatiosta. Valju "olen-öö-ehkä-eu:ta-vastaan-jos-te-öö-haluatte" ei vaan pure.

++

Oli tottakai kaikkien tiedossa, että Soini haluaa hinnalla millä hyvänsä jatkaa hallituskauden loppuun. Olisi hyvä sisäistää se, MIKSI hän haluaa tehdä näin. Normaalioloissa ei olisi mitään järkeä sinnitellä väkisin hallituksessa, mutta kun syyn ymmärtää, kuvio tulee näkyviin. Soini saa hänelle luvatun palkkion - ilmeisesti suurlähettilään paikan - AINOASTAAN siinä tapauksessa, että hän rämpii kauden loppuun saakka.

Kuten eilen sanottu: Soini on ison ihmisen asialla. Itsensä.

Voi jumalauta.

Kuten sanottu, eniten surettaa niiden puolesta, jotka pakkotilanteessa nielivät Soinin sopan sitä kyseenalaistamatta.

Arja, Veera, Simon, Jari, Pentti, Kike, Kaj, Kimmo, Pirkko, Hanna, Tiina, Kari, Lea, Maria, Anne, Vesa-Matti, Ari, Reijo ja Martti - olen tosi pahoillani teidän puolestanne. Kun aikaa kuluu, Soinin miina laukeaa teidän syliinne. Aikaa on noin kaksi vuotta. Hän hyötyy, teidän kustannuksellanne.

Tilannetta on tosi vaikea enää kääntää muuksi.

(Tämä teksti julkaistu alun perin facessa)

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

40Suosittele

40 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (121 kommenttia)

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen

Halla-ahon olisi pitänyt selvittää ennen ehdokkuuttaan onko mahdollista jatkaa hallituksessa mutta sitä hän ei halunnut tehdä koskapa hänelle ei ole tärkeää että PS on hallituksessa. Siinähän se pointti on.
Oppositiossa ei mitään päätöksiä tehdä ei ison eikä pienen ihmisen.

Käyttäjän MatiasTurkkila kuva
Matias Turkkila

Pointti ei ole tuossa.

Kuvio meni näin: Keskustalla ja Kokoomuksella oli jo ennen puoluekokousta taskussaan Soinin lupaus siitä, että erkaantuva porukka jatkaa, joten heillä ei ollut mitään tarvetta pohtia yhteistyötä Halla-ahon kanssa.

Jos Soinin lupausta ei olisi ollut, olisi ollut pakko ottaa lusikka kauniiseen käteen ja miettiä jatkoa.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Olisiko pointti siinä että Halla-aho ilmoitti ettei Soini jatkaisi ulkoministerinä, sillä kenestä muusta perussuomalaisesta olisi ollut ulkoministeriksi. Eikä myöskään missään vaiheessa tuonut esille että ulkoministerin salkku voitaisiin vaihtaa johonkin muuhun.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen Vastaus kommenttiin #5

Huhtasaari ulkoministeri, Eerola kulttuuriministeri, Hakkarainen työministeri. Jotenkin noin se olisi varmaan mennyt. Loput kaksi olisi valittu ehkä arvalla.

Käyttäjän MatiasTurkkila kuva
Matias Turkkila Vastaus kommenttiin #5

Ihan varmasti Soini halusi pitää ulkoministerin salkun. Minäkin voin haluta monenlaisia asioita. Sinä yhtä lailla.

Soini jättäytyi pois puheenjohtajudesta, koska pelkäsi tappiota tulevassa puoluekokouksessa. Vaikka hän olisi voittanut Halla-ahon, olisi pian ollut edessä presidentinvaalit. Ja hän pelkäsi tappiota niissäkin. Lopullinen nuijanisku olisi tullut eduskuntavaaleissa 2019, jolloin tällä hallituspolitiikalla tehty Jytky olisi päättynyt katastrofiin.

Soini on huikea esiintyjä, muttei osaa toimia tilanteessa, jossa kansa ei enää hurraa. Tästä syntyy ristiriita.

Kuten vanha sanonta kuuluu, kakkua ei voi syödä ja säilyttää. Soini ei voinut luopua vallasta ja säilyttää sitä. Halusi, joten nyt ollaan siinä tilanteessa missä ollaan.

Valitettavasti kuvio ei sovellu kansanvaltaiseen järjestelmään. Vallanpitäjien kuuluu välillä mittauttaa kannatuksensa. Vaaleja järjestetään juuri sen takia, että kansaa kenhosti palvelleet päättäjät saataisiin korvattua paremmilla.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #11

Jätit vastaamatta tähän, olisiko pitänyt olla kysymysmerkki? Lisätään siis:

Olisiko pointti siinä että Halla-aho ilmoitti ettei Soini jatkaisi ulkoministerinä, sillä kenestä muusta perussuomalaisesta olisi ollut ulkoministeriksi?

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #13

Turkkila on väistöteknikko.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen Vastaus kommenttiin #13

Oliko Halla-Aho ilmoittanut ennen 3.6 ettei Soini jatkaisi ministerinä (en muista)? Silloinhan Turun Sanomat taisi ilmoittaa koko juonen eli mikäli Soinin valitsemat häviäisivät loikkaisi 20 henkilöä ja jatkaisi hallituksessa.
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/3534944/Hallituks...

Ellei Turun Sanomilla ole käytössään aikakonetta, niin noin tasan tarkka ennustus viikkoa ennen on käytännössä mahdoton.

Koska suunnitelma vuosi oli Soinin vakuutettava kaikki niin räikeällä kirjoituksella ettei suunnitelman olemassaoloon kukaan enää uskoisi:

http://timosoini.fi/2017/06/juudas-meni-ja-hirtti-...

Soinilla on runsain määrin kokemusta valehtelusta (en ikinä ole käsittänyt miten niin moni jaksaa mieheen uskoa), joten ei tuo varmaan haitannut kun vaihtoehto olisi ollut ministerinpaikan menetys eikä virkaakaan olisi tullut esim. suurlähettiläänä halla-ahon porukoissa.... Eli soinismit lentämään ettei suunnitelma paljastu liian aikaisin.. tai paljastuihan se, mutta Soini toimi niin ettei siihen uskottaisi eli valehteli niin paljon kuin vain keksi, ja kyllä keksikin, kun hänen kirjoitustaan Juudaksesta luki.

Soinista nyt on ihan turha tehdä sankaria. Niin paljon se kaikkein köyhimpiä ja kurjimpia on kusettanut viimeistään 90-luvulta lähtien ja nytkin oma nahka oli tärkein kuten ennenkin. Puheiden ja käytännön välinen ero on hänellä ollut aina hyvin räikeä ja siitä olen iloinen että se vihdoin paljastuu niillekin, jotka eivät sitä aikaisemmin ole huomanneet.

Soinilla ei ollut pelisilmää nähdä ns. "nuivien" nousua ennenkuin oli myöhäistä. Moni tuon näki, mutta Soini halusi jytkynsä ja sai ne nuivien avulla (ilman ei olisi onnistunut).
*********************************************************

PS.
Se Soiniin suhtautuminen oli mielenkiintoinen hiljattainen muutos jytkyjen jälkeen. Ennen jytkyjä about kaikki ei-perussuomalaiset haukkuivat häntä, mutta nyt monet jopa kehuvat. En näe syytä moiselle. Itselleni hän on aina ollut paljon puhuva, ihmisiä huijaava, omaa etuaan ajava poliitikko, jonka teot eivät vastaa puheita (no aika useat poliitikot ovat samaa mutta Soini otti kannatuksensa politiikkaan pettyneiltä, unohdetuilta ihmisiltä... ja huijasi heitäkin). Taitava populisti toki.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #23

MT 6.5.:

"Halla-aho sanoi Ylen Ykkösaamussa, että hän ei puheenjohtajana hyväksyisi puolueen väistyvän puheenjohtajan Soinin jatkamista ulkoministerinä."

- Ei Soinista ole tarkoitus tehdä sankaria, mutta tuolla Halla-aho tyri hallitusneuvottelut ennen kuin ne olivat alkaneetkaan, sillä eihän perussuomalaisissa ollut ketään muuta siihen tehtävään.

Herää kysymys oliko Halla-aholla tarkoitustakaan viedä perussuomalaisia hallitukseen.

http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka/peru...

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen Vastaus kommenttiin #28

Soini plokkaa kauhistelleensa antikristillistä retoriikkaa jo pidempään.
http://timosoini.fi/2017/06/kovan-paivan-ilta-2/

Käyttäjän miesenergiaa kuva
Mikki Nieminen Vastaus kommenttiin #28

Jussi Halla-ahon oma hillotolppa on Brysselissä..

Käyttäjän ThsHs kuva
Henrik Ojala Vastaus kommenttiin #28

Mennään kaksi vuotta ajassa taaksepäin niin ei kukaan voinut ajatella Soinia ulkoministeriksi nauramatta. Ihan hyvin kuitenkin sopeutui siihen tehtävään. Samalla tavalla PS olisi löytänyt sopivan ulkoministerin joka myös olisi siihen tehtävään sopeutunut.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen Vastaus kommenttiin #23

Ne kaikki 20 Uuden vaihtoehdon kansanedustajaa loikkasivat perussuomalaisista kuitenkin omasta tahdostaan - ei Soinin määräyksestä. Lehtitietojen mukaan Soini ei ole edes ollut kovinkaan aktiivinen tämän ryhmän kokoamisessa...

Kimmo Kivelältä voinen kysyä taustoja tarkemmin kun hän sattuu huudeille...

Käyttäjän LeenaRosendahlOsHanhijrvi kuva
Leena Rosendahl Os Hanhijärvi Vastaus kommenttiin #13

Halla-ahosta tai Sampo Terhosta. Ministeriposti olisi voitu vaihtaa johonkin sopivampaankin.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #5

Voi hyvä tavaton. Miksi ylipäänsä Soinin olisi pitänyt saada ministerin pestille jatkoa? Onhan aiemminkin toisissa puolueissa ministerit luopuneet vapaaehtoisesti salkustaan, kun ovat puolueen puheenjohtajuuden menettäneet. Soinin suurelle egolle tuo vanha menttely ei sopinut, sillä kuten Matias kirjoituksessa kertoo petaa Soini tällä mainoimisella temppuilulla itselleen hyvän eläkeviran. Olkoon se sitten EU:ssa tai jossain suurlähettiläänä.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #39

Eihän kyse ollut siitä että Soini saisi jatkoa, vaan siitä kenestä perussuomalaisesta olisi ollut Soinin sijaan ulkoministeriksi kun Soini ei kelvannut Halla-aholle. Ts. Halla-aho olisi edellyttänyt ainakin että joku kahden muun hallituspuolueen ministereistä olisi luopunut salkustaan ja vaihtanut.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #43

Kyse oli juuri Soinin mielestä siitä että hän jatkaa ja nimenomaan ulkoministerinä, vaikka eri puolueet ovat vastaavanlaisissa tilanteissa hoitaneet asian kuten kerroin. Usko mitä haluat, mutta tuo on osoitettu jo ennalta sovituksi mikäli H-a tulee PS puheenjohtajaksi, eikä Terhoa valita.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #48

Luetun ymmärtämiseksi vielä kerran:

Eivät Soinin mielipiteet kuulu alkuunkaan kirjoittamaani, vain ja ainoastaan se, että Halla-aho ilmoitti jo toukokuun alussa ettei Soini käy ulkoministeriksi - siitä huolimatta että perussuomalaisissa ei ollut ketään ulkopoliitiikan kokemusta omaavaa tilalle.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #52

No voi hyvä tavaton, kun kyse on PS puolueen kahtiajakautumisesta ja nimenomaan kirjoituksenkin mukaan juuri siitä syystä, että Soini ei hyväksynyt sitä, että hän ei saisi pitää ministerin salkkua. Kyse ei ole siitä oliko tilalle esittää suoraan puolueen edustajasta tilalle toista henkilöä vaan siitä ettei entisellä puheenjohtajalla ole sopivaa olla hallituksessa.
Koita rauhoittua ja lue Matiaksen kirjoitus ihan ajan kanssa. Kyllä se punainen lanka sieltä löytyy.

Sillä ei ole mitään merkitystä kun H-a sanoi että Soini pitäisi tehdä oma-aloitteinen "hyväksyntä" ministeriydestä luopumiseen ja peruste juuri aiemmin kertomani.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #53

"Koita rauhoittua ja lue Matiaksen kirjoitus ihan ajan kanssa."

Malttaisitko millään katsoa: Vastasin Turkkilan kommenttiin #2.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #57

Koita nyt katsoa oikein silmälasien kanssa mihin kommentteihin oletkaan vastannut.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #61

Katsopa itse rauhallisesti koko ketju, joka alkaa kommentista 2. Seija on kommentista 5 alkaen selittänyt asian jo moneen kertaan. Kommentti 3 on vasta tuossa tämän alapuolella.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #76

Selitellyt, muttei ymmärtänyt tai halunnut ymmärtää. Soini on itse päättänyt pitää salkkunsa, vaikka muissa puolueissa ei ole noin menetelty. Tämä on se peruskysymys, eikä siinä ole mitään selittämistä kuka tulisi tilalle. Ehdokasta/ehdokkaita ei oltu nimetty.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #95

Lue uudelleen kommenttini #52.

- I rest my case :)

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #98

Juu, olen lukenut. Soinin kannanotot kyllä ovat mukana, kun arvioidaan tapahtumia. Itse et suvainnut kommenteissasi vastata kommentteihini vaan aina väitit samaa. Et siis ottanut kantaa minun esittämääni.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #112

Ketjun alkaja vaatii kommentointia perustuen aloitukseensa. Kuten asiaan kuuluu. Ei ole syytä lähteä tietoisiin harhautuksiin.

Käyttäjän heikkitoivonen kuva
Heikki Toivonen Vastaus kommenttiin #52

Mutta Seija kun Jussi nimenomaan kevään aikana yhdessä hänestä puheenjohtajavaalikampanjan aikana tehdyistä päähaastatteluistaan totesi ja perusteli näkemyksensä, ettei mm. juuri ulko- ja puolustusministerin salkut ole hänen mielestään perussuomalaisille ne keskeisimmät.

Ymmärtänet siis sen, ettei Jussi edes olisi hakenut Soinille korvaajaa ulkoministerin salkkuun, mikäli ko. salkusta eroon olisi päässyt.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #79

Siinä tapauksessahan Halla-aho edellytti että joku/jotkut muiden puolueiden ministerit olisivat luopuneet salkuistaan, ja todennäköisesti jääneet ilman koska salkkujen vaihto ei ole aivan yksinkertainen asia.

Käyttäjän heikkitoivonen kuva
Heikki Toivonen Vastaus kommenttiin #81

Kyllä. Eikö ns. ministeriruletti ole sinulle entuudestaan ollenkaan tuttu asia?

Soinin salkusta pystyn lukea sinun useammassakin kommentissa kirjoittaneen, ja siihen liittyi mainitsemani Jussin toteama kevään haastatteluissa.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #89

On, mutta harvoin muuten kuin oman puolueen ministerien kesken. Taannoinen salkkujako, jossa Lindström luopui oikeusministerin salkustaan ja Terho, Häkkänen sekä Leppä tulivat hallitukseen oli poikkeuksellinen.

Käyttäjän raimas kuva
Raimo Nurmi Vastaus kommenttiin #52

Kyllä rivijäsenistössä löytyy useampikin ulkopolitiikan taitaja.

Käyttäjän lakosi kuva
Mika Lako

Siis "lupaus" sai luuta ja lihaa maanantaina kello 12-14 välillä.

Kimmo Veijalainen

Mitä väliä on sillä, onko hallituksessa vai ei, jos siellä ei tee sitä politiikkaa, jonka vuoksi on ääniä saanut?

Tämän hetken tilanne on siunauksellinen.
Uuvatit jatkavat samaa politiikkaa, jota ovat tehneet jo kaksi vuotta, mutta nyt ilman minkäänlaista naamiota, maskia tai viittaa. He ovat nyt julkisesti sitä, mitä ovat olleet kaksi vuotta, ja mikään määrä heidän lässytystään ei enää tule uppoamaan kehenkään.

Aamujunassa vielä jurrinen ja onnellisen näköinen kokoomuslainen naureskeli Elolle puhelimessa. Hymähtelin mukana.

Niko Sillanpää

#1: Kun Orpo asettui ehdolle Kokoomuksen puheenjohtajaksi, meinaatko, että hän ennen valintaansa kävi neuvotteluja Sipilän ja Soinin kanssa, että lähteekö kokoomus hallituksesta, jos hän voittaa? Ei tietenkään, vaan on oletusarvoista, että hallitusyhteistyö jatkuu, ellei ehdokas nimenomaan kampanjoi yhteistyön päättämisellä.

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen

Nyt kun otit puheeksi niin nimenomaan siitä oli puhetta että vaikuttaako se pääministerin mielestä hallituksen toimintaan jos Orpo voittaa. Sipilä kertoi vielä jälkeenpäin käyneensä aiheesta keskustelun Orpon kanssa. Kyllä asioista kannattaa keskustella etukäteen avoimesti niin ei tule yllätetyksi kuten nyt taisi käydä Halla-aholle hallitusasiassa ja sitten uudestaan hallitusasiassa.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Perussuomalaisista irtautuneet sanovat itse, että lähtö on todennäköisesti heidän poliittisen uransa loppu. Mitä väärää siinä on, jos kokee että on parempi olla vaalikauden jälkeen vaikka rivikansalaisena kuin Halla-ahon johtamassa Perussuomalaisessa puolueessa? Jari Lindströmin blogi oli tilannetta hyvin avaava jos sen luki huolella ja ilman asenteellista taakkaa ja vielä ymmärsi lukemansa.

Käyttäjän MatiasTurkkila kuva
Matias Turkkila

Jari on rehti mies. Mutta hän meni paniikkiin. Tunnetilaan joutuneiden ihmisten ohjailu on hyvin helppoa.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Lindström ei, sen juuri me puheenvuorolaiset tiedämme, ei ole panikoivaa tyyppiä. Mutta kuka ei menisi paniikkiin jos aihetta on. Jotkut sulkeutuvat itseensä ja lamaantuvat paniikissa toiset toimivat, mikä tietysti on parempi.
Jos on tottunut kuulapäihin ja valkoinen+musta+selkeät pinnat- pukukoodeihin, enkä viittaa romanimiehiin, niin ei ehkä panikoidu kun nämä ryppäinä tupsahtavat kokoussaleihin. Kaikki ei ole.
Olisitte ottaneet kättä ojentavan ja ihan mittavat ääriliikemeriitit omaavan Terhon niin teillä olisi vielä vakaa puolue.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Jos aikaisemmin ministeriksi kelvannut mies menee paniikkiin niin hänellä on syy. Aivan osattomia eivät erilaiset kokouksessa aktiivina toimineet tahot voi paniikkireaktioon olla. Miettimisen paikka.
Tai sitten vallan ytimiin soluttautunut pohjimmiltaan hommamies vain levittämällään hommatyylillä heittelee diagnooseja. Turkkulan lähetit ne niitä unohtuneita lääkkeitäkin vuosikausia ovat peräänkuuluttaneet täälläkin. Ja siten pedannut Iljan maihinnousua.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Mitä väärää siinä on, jos kokee että on parempi olla vaalikauden jälkeen vaikka rivikansalaisena"

Olihan tuo aivan selvää äänestäjiensä ja myös puolueen pettämistä, eivät edes yrittäneet ajaa sovittuja asioita.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Nurinkurin asiat ovat menneet. Pitkällä tähtäimellä asiat olisivat vaikutusvallan osalta voineet mennä paremmin jos malttia olisi riittänyt. En näe, että Halla-ahon johtamat Perussuomalaiset tulevat saamaan oppositiossa minkäänlaista päätösvaltaa, eikä ainakaan sellaista jota esimerkiksi Timo Soini ulkoministerinä käyttää.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #14

"Pitkällä tähtäimellä asiat olisivat vaikutusvallan osalta voineet mennä paremmin jos malttia olisi riittänyt."

Mitä merkitystä on vallalla js sitä ei käytä?

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen Vastaus kommenttiin #18

Vaikutusvalta tuppaa lisääntymään uskottavuuden myötä.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #27

Soini menetti hallituksessa uskottavuutensa äänestäjiensä silmissä koska ei ajanut niitä asioita joita varten hänet oli äänestetty valtaan. Tämä näkyi selvästi jo mielipidetiedustelujen mukaan puolueen suosion selvänä alamäkenä En nyt tiedä mitä ajat takaa koska kuvio on täysin kirkas.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen Vastaus kommenttiin #14

"Hommapersut" ajautuivat tosiaan nyt näkyvästi poliittiseen paitsioon, näillä näkymin oppositiopuolueet(kaan) eivät mitenkään innoissaan odota yhteistyötä halla-aholaisten perussuomalaisten kanssa.

Käyttäjän uskap kuva
Pasi Kortesuo

"Elostelioiden" eliitti, se joka on nyt "Elostelijoiden" taustalla lähinnä ministerit ja toisen kauden kansanedustajat saavat palkkionsa. Soini jonkun kivan jo sovitun palkkioviran samoin kuin muutkin eliitin jäsenet. Ne, ketkä ovat nyt "johdossa" uhrattiin tarkoituksella.

Niko Sillanpää

Se päivä, kun Soini saa kepulta ja kokoomukselta loppupalkintonsa, ei todellakaan tule olemaan niitä suomalaisen kansanvallan hohdokkaimpia päiviä. Posti-Pekka 2.0.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Posti-Pekka 1.0 rupesi Tele-Pekaksi, kävi ahneeksi ja Sonera-kähminnän myötä menetti kaiken.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

:)

Tässä tapahtumaketjussa toteutui sanonta "maassa maan tavalla" - Suomi on antirasistinen valtio siis.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Matias, nyt pitäisi miettiä puolueen hevosen kohtaloa. Makkaratehdas olkoon viimeinen vaihtoehto. Myydäänkö hevonen Soinille vai lahjoitetaanko? Päätarkotuksena tietenkin se, että entinen puhemies saa jatkaa hyvän harrastuksen parissa.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Turkkila on nyt teidän ja vain teidän palstanpitäjä. Miksi te suunnittelukokouksia yhä vielä puheenvuorossa pidätte?

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren

Soini on klassinen loistokas agitaattori, puhemies, Platonin sofisti, joka näkyy juuri siinä, että jokainen Uuvatti otti hänen loitsunsa ja manauksensa omalla tavallaan. Oliko sitten Soinin puhe Halla-ahoa vastaan verrattavissa Ciceron puheenseen Catiliinaa vastaan, tuskin sentään, mutta ei huono johon monet menivät ja ne jotka eivät ovat nyt sitten Sampoja.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Päivärinta ei osannut/halunnut esittää samassa mediaeliitissä pyörivälle kolleegalle ainuttakan kiperää kysymystä tai vuolaiden argumenttien kyseenalaistusta. Tarjosi vaan megafonin. Toisin oli Elovaaran kanssa. Elovaara toki pärjäsi hyvin grillissä. Ihminen joka vastaa suoraan suoriin kysymyksiin on aina päätä pidempi kuin ihminen joka kiertelee ja kaartelee ja käyttää areenoita propagandaan. Vink vink.
Jusula myös sai megafonin vaikka kuka välittää, toisaalta.
On aika taitavaa pukeutua vastarinnan pukukoodin dandyversioon kun lässyttää Iltalehdessä mukavaarattomana.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä

Ohhoh, minusta taas Elovaaran väistelyt ja selittelyt olivat säälittäviä. Noin suunnilleen näin: Haastattelija: "Jos et tarkoittanut käsimerkeillä natsitervehdyksiä, mitä sitten?" TE: "Ööh ääh, kyse on kokonaisuudesta ja lässyn lässyn..."

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Mutta hänet konfrontoitiin hankalan asian kanssa ja nimenomaan avoimesti näytti öh äh tilanteensa. Jos et näe sitä että ei esim kieltäytynyt vastaamasta tai tehnyt turkkilamaisia väistöjä (blogikommenteissa) suoraselkäisyytenä niin olet jostain vajaa.

Käyttäjän ThsHs kuva
Henrik Ojala Vastaus kommenttiin #82

Todennäköisesti myös minä olen jostain vajaa, mutta öh äh ei ole vastaus selkeään kysymykseen vaan kieltäytyminen vastaamasta.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä Vastaus kommenttiin #82

Okei, olen vajaa:) Sinun keskustelutyylisi ei kyllä taida olla ihan toimituksen ohjeiden mukainen, mutta väliäpä hällä minun puolestani. Värikkäät hahmot elävöittävät.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen Vastaus kommenttiin #82

Sini, me olemme vajaita, mutta meitä on monta.

Käyttäjän velitakanen kuva
Veli Takanen

"Kaava on kovin tuttu. Ihmiset säikytetään väärien tietojen perusteella sydänjuuriaan myöten, maalataan uhkakuva siitä, että nyt kaikki menee alta."

On se hyvä, että tunnustat omiesi taktiikan jo hommafoorumin alusta saakka. Kyllähän te tiedätte, että pelko myy. Ja tietynlaisille ihmisille ei tarvitse edes myydä.

Tie nykyiseen tilanteeseen on ollut pitkä. Sen suunnittelija(t) on/ovat aivan muut henkilö kuin Timo Soini. Timo antoi vain mahdollisuuden toteuttaa tuo suunnitelma.

Lopullinen sinetti löytyy viime syyskuulta. Silloin lausuttiin Sampo Terhon suullla sanat, jotka laukaisivat koko tapahtumaketjun. Halla-aho tuli niile, jota syyskuussa oli loukattu kuin taivaan lahjana ilmoittaessan tulevansa mukaan puheenjohtajakilpaan.

Minkähän kieltämisestä silloin syyskuussa puhuttiin?

Hannu Töyri

Matiaksen analyysi osui täysin oikeaan. Soini kertoi jo taannoin kirjassaan, että hän ei juuri tavallisia perussuomalaisia arvosta. Lähtisikö hän hallituskauden jälkeen ulkomaille, että saisi rauhan meistä. Ei pidä sanoa vihalla eikä katkeruudella, mutta tuo varapääministeri on rakentanut oman uransa kuin liikkeen tai puolueen. Uuvatteja on petetty ainakin kahdesti.

Kiitos Matias

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Tai sitten vaihtoehtoisesti tässä on soppa, joka Soinin olisi pitänyt keittää jo ajat sitten.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013022116701332_u...

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Ja nyt koitetaan saada aikaiseksi toinen paniikki kertomalla miinasta.

Noh..julkinen välienselvittely on aina ulkopuolisille mukavaa sirkusta.

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro

Nykyinen hallituksen kokoonpano loikkareiden avulla ei nauti kansan luottamusta, eikä voi toimia muuta kuin toimitusministeriönä. Soini teki oman edun mukaisen vastavallankumouksen, ei siinä mitään demokraattisia pelitapoja käytetty apuna.

Tässä jatkuu hyvin aiempi oma etu ensin politiikka, muut saa nuolla näppejään, vaikka yhteiskunnan perusrakenteet rapautuu ja valtion omaisuus valuu ulos.

Käyttäjän VilleHeiskanen kuva
Ville Heiskanen

Olisi ollut toinenkin vaihtoehto. Kuvitelkaa tilanne, jossa vanha johto asettuu Jussin kanssa yhteiskuvaan ja kertoo heti avoimesti kunnioittavansa jäsenäänestyksen tulosta. Nyt linjaa pitää heti korjata kaikki sanovat yhteen ääneen. Sipilä ja Orpo olisivat luoneet hallituskriisin ja ehkä RKP, sekä Kristilliset tuleet tilalle muutaman PS-loikkarin kanssa, mutta ryhmä olisi pääosin pysynyt kasassa.

Nyt olisi ollut isona ryhmänä kaksi vuotta aikaa kritisoida hallitusyhteistyötä ja päätöksiä, joihin ei voinut täysin vaikuttaa. Pyytää anteeksi kannattajilta ja hakea uutta nousua ärhäkkäällä oppositiopolitiikalla. Halla-ahon ehdokkuus 2019 vaaleissa olisi tuohon nostetta, joka olisi vähintään tuonut torjuntavoiton.

Tämä olisi ollut suoraselkäistä toimintaa. Kannattajien ja maan edun laittaminen oman uran edelle.

Käyttäjän LeenaRosendahlOsHanhijrvi kuva

Juuri näin olisi ollut kunniallinen tapa toimia. Loikkauksia luultavasti tulee vielä toisiin puolueisiin. UV:ssa ei ole tällä hetkellä helppoa olla.

Käyttäjän aleksihalme86 kuva
Aleksi Halme

#40 Juuri näin. Ja mikä olisi estänyt kaappaamasta puoluetta takaisin kahden Halla-aho-vuoden jälkeen, jos he kokivat, että se oli heiltä nyt kaapattu?

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Se estää että vastassa on tahot jotka toimivat synenergiassa natsien kanssa. Ainoa mitä voi tehdä on mitä Soini teki, lähteä vetämään.

Käyttäjän mmarttila kuva
Markku Marttila Vastaus kommenttiin #100

Lappalaisella itsellään ilmeisesti on jonkin tason 'syn(en)energiaa natsien' kanssa. Onko Sini Lappalaisella ehkä vanhaa traumaa ko. asioiden suhteen; mahd. oma pettymyksen tuottanut perussuomalaisten jäsenyys..?

Joka tapauksessa hämmästellä sopii Lappalaisen herkkyyttä natsikortin heilautteluun. Olet selityksen velkaa; kuka persupuolueessa on tai on ollut natsi? Voitko vastata suoraan kysymykseen? Vastaus kiinnostaa varmasti monia.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #101

Kirjoitin synergiasta. Se on rinnakkaista toimintaa missä osapuolet tukevat välillisesti toisiaan. Kenkäkauppa ja kangaskauppa vierekkäin tuovat toinen toisilleen asiakkaita.

Käyttäjän mmarttila kuva
Markku Marttila Vastaus kommenttiin #104

Kiitos Sini Lappalainen kauniista vastauksesta.

Tarkennetaan vielä. Esimerkkisi valossa siis - perussuomalaisiin tapausta soveltaen - kenkiä myisi kaiketi joku natsi, joohan.
Mutta kuka perussuomalainen tai uuvatti olisi se kangaskaupan hemmo? Ehkä voit nimetä tuon synergistä natsiyhteistyötä harjoittavan kangaskauppiaan.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #105

Persut eivät häädä ympäriltään huonoja kauppoja. Esim arvokoruja myyvä kauppa voi joko tähdätä siihen että saa maineen rikkaiden porvareiden parissa jolloin se häätää moottoripyöräkerhon omistamastaan liiketilasta tai se voi valita asiakaskunnakseen rahanpesijät ja maffiapomot ja huumekuninkaat jolloin se hyötyy mopokerhon läheisyydestä. Se myös antaa vähitellen vaikutusvaltaa mopomiehille. Mopomiehet luovat valtaansa ottaen liikkeitä "suojelukseensa".

Käyttäjän mmarttila kuva
Markku Marttila Vastaus kommenttiin #106

Tuollaistahan se voi synerginen kaupankäynti olla vaikkapa Sisilian mafiosojen verkostoissa. Toki laillisissa kaupallisissa puitteissa myös Suomessa.

Olisin odottanut, että yksilöit tai selkeytät natsileimauksesi kohdetta nimenomaan persupiireissä, jonne synergiahavaintosi joka tapauksessa kohdistit.
Rohkeutesi taisi loppua kesken.

Yleiselläkään tasolla tuskin tarkoitat, että esim. Suomen Sisu, Vastarintaliike ja Perussuomalaiset muodostaisivat toisistaan hyötyvän aktiivisen, synergisen toimintaverkoston. Vai tarkoitatko?

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #107

Olen pöllämystynyt. Ajatteleeko joku tosiaan, että eivät muodosta?

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #107
Käyttäjän mmarttila kuva
Markku Marttila Vastaus kommenttiin #110

Puolueilla löytyy, jokaisella niistä, jonkinlaisia yhteyksiä ja kytköksiä mitä erilaisimpiin yhteiskunnallisiin suuntiin. Yhteyksiin liittyvän synergisen aktiviteetin mittaaminen objektiivisella ja yhteismitallisella tavalla taitaa olla mahdotonta.

Perussuomalaisiin on ilman muuta helppo heittää samanmielisyyden varjo kansallismielisen Suomen Sisun kanssa. Kansallismielisyys ei kuitenkaan ole yhtä kuin rasistinen ajattelu. Kaukana siitä.

Vakava ongelma onkin siinä, että kansallismielisyydestä on Suomessa tullut hämmästyttävän laajoissa piireissä kirosana. Kansallisen edun esille nostajiin liitetään provokatiivisella tavalla ja jokseenkin aina ilman mitään perusteita rasistin leima.

Mielenkiintoista olisi tietää, mistä tuo kansallismielisyyden vieroksunta ja demonisointi saa inspiraationsa ja voimansa. En itse kannata minkäänlaista eriarvoisuutta ihmisryhmien välillä, mutta suomalaisena puolustan suomalaisuutta, Suomen kaikinpuolista hyvinvointia.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #114

No hei kuule me ollaan nyt sellaisen blogistin ketjussa joka palkattiin mm selvittämään niitä kysymyksiä joita esität. Hänellä on iso verorahabudjetti ja hän olisi voinut palkata
mielenkiintoisia keskustelunavaajia aiheesta.
Sen sijaan hän halusi tehdä yhdentekevää ajatuksia tukkivaa puppua. Koen sen valintana sen hyväksi että kansallismielisyys ohjattaisiin iljan raiteille ja muuhun natsismiin.
Esität ihan hyviä kysymyksiä.

Käyttäjän mmarttila kuva
Markku Marttila Vastaus kommenttiin #117

Kuka on syypää siihen, että kansallismielisyys ja isänmaallisuus on luovutettu mm. MV-Iljan kaltaisten hörhöjen käsikassaraksi? Kukapa muu kuin perinteiset valtapuolueet, joille suomalaisuus on eurooppalaisuutta ja isänmaallisuus on pelkkä brysselismin sivujuonne.

Tuskin yksikään nykyaikainen suomalaispoliitikko uskaltaa julkisella paikalla avoimesti tunnustaa rakkautta isänmaataan Suomea kohtaan. Poliittisen uran kannalta turvallisempaa on häveliäästi rajata Suomi EU-liiton osavaltioksi, joka haluaa tehdä kaikkensa lunastaakseen paikkansa Saksan ja Ranskan kuuliaisena vasallina.

Yllä mainittu on pelkistetty ja hieman kärjistetty kuvaus. Silti se mielestäni avaa uuden suomettumisen todellisuutta. Kansallisen arvotyhjiön kautta sisään näyttäisi virtaavan monenkirjavaa ääriliikettä, jopa 'isänmaallista huliganismia'. Nykypoliitikoista kukaan ei pysty tuota virtausta pysäyttämään. Tuskin kukaan haluaa edes yrittää.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #118

Höpö höpö. Myönnä vaan että kansa antoi jytkyssä tukensa kansallismielisille jotka hoitivat tonttinsa päin mäntyä.
Kansallismielisyyteen en tiennyt/ luullut kuuluvan " kaikki on muiden vika" -tyyli mutta taisin olla väärässä. Taidan sitten olla interna tionalisti.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #118

Minä en ymmärrä, mitä hyvää "kansallismielisyydessä" pitäisi ylipäänsä olla. On tietysti hyvä harrastaa jotakin, jossa voi kannustaa omaa urheiluseuraa tai maajoukkuetta, mutta aatteeksi sellaisesta "mielisyydestä" ei ole eikä pidä ollakaan.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #120

Ei ole. Mutta esim minun ikäisellä henkilöllä on aikamoinen Suomiensin-eväspussi koska ideologiaa on tuputettu lightmuodossa minulle kotona koulussa mediassa kirjallisuudessa musiikissa urheilussa jne . Siitä on sitten muodostunut jonkinlainen kriteeristö että mitä siihen kuuluu. Eikä siihen kuulu "vika on aina muiden"-ajattelu.

Käyttäjän AriTero kuva
Ari Tero

Näin olisi pitänyt toimia, hermo ei pitänyt näiden loikkarin kohdalla.Perussumalaiten nykyinen kannatus ei olisi tuonut heille kansanedustajan paikkaa. Pysymällä PS:n joukoissa, ainakin osa olisi onnistunut palauttamaan suhteensa äänestäjien. Lähinnä heidän toimintansa muistuttaa paniikkihäiriötä, harmi heille.

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Suomen hallituksella - kollektiivina, olisi siellä puikoissa ketkä hyvänsä on kaksi suurta kansainvälistä painopistettä
1. Valtion talouden tasapainottaminen
2. Turvallisuus (joka on todella moniulotteinen muuttuvassa kv-ympäristössä)
Esimerkiksi Jussi Niinistö on hoitanut tonttinsa koko ajan kehittyvällä ammattitaidolla. Soini on yllättänyt ainakin minut taitavana ulkoministerinä, joka on alusta lähtien pystynyt yhteistyöhön tasavallan presidentin kanssa.

Olisiko mahdollista, että irronneen joukkueen jäsenet (ihan yksilötasolla) ovat olleet koko ajan aidosti kiinnostuneita ja kartalla, mitä tässä valtakunnassa tarvitaan juuri nyt ja lähitulevaisuudessa.

Isossa kuvassa koko miina-vertaus tuntuu vähintäin lapsenomaiselta. Toki mielenkiintoista on seurata kumpi linja lähtee vetämään kentällä ja heijastuu ääninä. Blogistilla on ainakin hilloa käytettävissä viestintään ja jäljelle jääneellä ryhmällä kenttätyöhön. Rahasta ei tule halla-aholaisten menestys olemaan kiinni tällä vaalikaudella. Riittääkö sitten henkinen kapasitetti - jää nähtäväksi.

Niko Sillanpää

Löysiä puheita. Eli missä Soini ja Jussi Niinistö ovat onnistuneet?

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Omituinen kommentti. Minun mielestä ovat onnistuneet niissä ministerin tehtävissä, joista ovat valansa vannoneet.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #44

"Minun mielestä ovat onnistuneet niissä ministerin tehtävissä, joista ovat valansa vannoneet."

Mutta ei siinä mihin heidät valittiin ja sanoivat edustavansa.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #49

Makkonen siis vastustaa Suomen ulko- ja puolustuspoliittista linjaa.

Niko Sillanpää Vastaus kommenttiin #44

Siis minkä ministerin kuuluvan asian hoitamisessa, tietenkin.

Käyttäjän kraavi95 kuva
Keijo Räävi

Presidentti Niinistö halusi ehkä kaikkein eniten että istuva hallitus jatkaa koska Soini ulkoministerinä ja Jussi Niinistö puolustusministerinä ovat paljon vartioina mitä tulee ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan. Ja ketä tuosta Halla-ahon porukasta olisi muutenkaan täyttämään noita vaativia ministeriöitä. Kun pöly laskeutuu niin kaikki ymmärtävät kuinka isänmaallisen teon Uv-ryhmä suoritti.

Käyttäjän TapaniPollari kuva
Tapani Pollari

Minut on petetty, näin sen koen.
Pettäjinä ei ole perussuomalaisiin jääneet..

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Sinä et kuitenkaan ole syyllinen koska et kuulunut kostojengiin.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Kerro ihmeessä mikä on kuvittelemasi kostojengi?

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #54

Kaikkiallahan siitä puhutaan että kostomentaliteetti ohjasi halla-aholaisten käytöstä. Oudot käet kostivat pesälle koska ideologiansa on käkien pahisideologia.
Jatkuva uhriutuminen on myös käki-ideologian ilmaus. Ja se että haukutaan valtamediaa ja kun saadaan oma valtamedia niin ei tehdä sitä parempaa journalistiikkaa vaan yhä vaan haukutaan valtamediaa. Hallakäet haluavat koko pesän jos heillä ei ole koko pesä niin pesä on tuhottava. Pahempia siis kuin elävän luonnon käet.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #56

Ja taaskin esittelet omia fantasioita, etkä kyennyt esittämään mistä ryhmästä on ollut kyse ihan faktatietona. Lepertelet taas sellaista jolla ei ole mitään tekemistä mainitsemasi kostojengin kanssa. Et ainakaan osoittanut todeksi.

Käyttäjän hietanenkaija kuva
Kaija Hietanen

Oppositio saattaa olla hyvä paikka nostaa kannatusta, sehän on aikaisemmin nähty. Esim. Tanskan Kansanpuolueen johtaja Christian Tullesen valittiin juuri maan vaikutusvaltaisimmaksi poiitikoksi - oppositiossa - suurella prosenttienemmistöllä hallituksen ministereihin verrattuna. Perussuomalaisten oppositioon jääminen saattaa tuoda mahdollisuudet vaalivoittoon eduskuntavaaleissa, se on hyvin mahdollista.

Käyttäjän velitakanen kuva
Veli Takanen

On se naurettavaa, että vertaatte tilannetta Tanskaan, jossa Kansanpuolue on saanut vaa'ankieliaseman. Suomessa saadaan aina enemmistöhallitus pystyyn. Silloin mikään puolue ei saa sellaista asemaa kuin Kansanpuolueella Tanskassa on.

Suomen vaalitavassa rakentuu eri vaalipiireissä erilaisia äänikynnyksiä. Vähän laskentatavasta riippuen valtaan nousseet perussuomalaiset saisivat 2015 äänijakautumalla 4-6 paikkaa.

Varapuheenjohtajista valituksi tulisi vain Hakkarainen. Sinänsä on hyvä, että esimerkiksi Laura Huhtasaaren ja Juho Eerolan poliittinen ura tulee tiensä päähän.

Nykyisillä Gallup- luvuilla sisään pääsisi maksimissaan kaksi edustajaa. Niillä sopisi sitten huudella siellä oppositiossa.

Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen

Eikö kannattaisi jo lopettaa vinkuminen ja palata päiväjärjestykseen? Se mikä on tapahtunut, on tapahtunut eikä muuksi muutu. Halla-aholaisten mesominen somen syövereissä muistuttaa jo hurmosliikkeitä kuten koivistolaisuus ja ylivainiolaisuus. Messiaan jalat on pestävä vitivalkoisiksi joka päivä.

Syyttelyä, uhriutumista ja arvailua voi jatkaa maailman tappiin, mutta ketä ja mitä se hyödyttää? Riitaisa puolue olisi kuin riitaisa avioliitto, siitä kärsisi koko perhe. Parempi kaikille, että ero tuli.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Hei, eihän kaikkea ole pakko lukea, jos häiritsee. Eikös kuitenkin sana ole vielä Suomessa vapaa? Siis mielipiteiden kertominen asiasta kuin asiasta.

Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen

Häiritseminen ei lukenut tekstissä kertaakaan.

Eero Mattila

Ei kai tässä enää ole halla-aholaisista kysymys, vaan ihmisillä on aito halu ymmärtää mitä tämän manooverin takana on.
- Ainakin minä haluaisin ymmärtää millä motiiveilla Suomen hallitusta nyt viedään ja minne? On vaikea ymmärtää, että siltansa polttaneet ministerit alkaisivat yks kaks miettiä Suomen etua. Ymmärtääkseni meillä on nyt maassa hallitus, jonka tekemisiin millään puolueella tai kansanryhmällä ei ole kovin suurta vaikutusmahdollisuutta... se viimeinen juna meni nyt.

Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen

Minusta meillä on tämä sama hallitus ollut jo jonkun aikaa. Muutamilla ministereillä vain yksi rintamerkki on poistunut.

Eero Mattila Vastaus kommenttiin #67

Sama hallitus joo, mutta miksi hallitus haluaa jatkaa polttamalla oman poliittisen uransa? Mikä saa miehet pelaamaan näin kovilla panoksilla? Isänmaallisuudesta tai arvoista on turha puhua...

- Sipilällä, Soinilla, Terholla ehkä Orpollakin on todennäköisesti jo seuraava etappi kiikarissa - arvaan että ulkomailla.

- Hallitus on tosiaan toimintakykyinen ja puolustaa asemaansa raivokkaasti, mutta kuka oikeasti pystyy luottamaan tällaiseen hallitukseen? Kenen asioita hallitus ajaa?

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Eikös kaikki pois lähteneet todenneet, että todennäköisesti poliittinen ura loppuu tähän?

Mikä miina silloin laukeaa, jos poliittinen ura ei jatku?

Tuntuu siltä, että enemmän ja enemmän kuullaan itkemistä Halla-Ahon joukoista. Lopettakaa nyt se itkeminen ja vaihtakaa vaipat. Tilanne on jo ohi, joten te voitte keskittyä siihen oman politiikan tekoon.

Mitä varten kuluttaa energiaa, toisiin ryhmiin, veikkaisin, että teillä on omakin talo niin sekaisin, että olisi hyvä keskittyä siihen. Itku ei auta kun läjä on pöksyissä.

Nythän te olette saaneet ne petturit pois joukoistanne, ja voitte rauhassa ajaa sitä yhtä agendaanne, korjaan kahta, tummaihoiset ja EU.

Käyttäjän velitakanen kuva
Veli Takanen

On se, Matias, niin kauheaa, kun on ollut hieno suunnitelma kaapata valta perussuomalaisessa puolueessa. Olithan siellä mukana sinäkin. Ja Putkonen.
Mukana olet ollut Hommafoorumista alkaen. Putkonen vaan veikkasi väärin.

Nyt on turha nillittää, kun Soini on viisaampi peluri kuin te kaikki yhdessä.
Tai onhan se pakko nillittää, kun operaatio ei onnistunut ja työpaikkakin menee alta parin vuoden päästä. Putkoselta jo aiemmin.

Nyt haukut täällä Timo Soinia ja Jari Lindströmiä. Sinun pitäisi kiittää heitä. Päätoimittajan paikkasi on heidän ansiotaan.

Käyttäjän soppakour kuva
Antti Kettunen

Ootko Turkkila harkinnut poliitikon uraa? Katselin sitä Päivärintaa ja totesin että kyllä mä voisin sua äänestää.

Käyttäjän mukitalo kuva
Veikko Mäkitalo

Liian älykäs mennäkseen ansaan. Politiikka on Suomessa neuvottomien ihmisten toimintaa, lukuunottamatta joitakin kuten vaikkapa Elina Lepomäki.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Se että yleensä on perussuomalainen puolue on 500 000 äänestäjän ansiota, Soini ei olisi yksikseen tehnyt yhtään mitään. Pettämällä äänestäjät Soini petti sekä puolueensa että koko Suomen vähäisenkin demokratian.

Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen

500.000 ihmistä äänesti sen suureksi ja 949 pieneksi.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

"Ihmiset säikytetään väärien tietojen perusteella sydänjuuriaan myöten, maalataan uhkakuva siitä, että nyt kaikki menee alta--"

Ihan tuttua huttua: persujen vaalikampanjoiden perusresepti.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Sipilä ja Orpo tarvitsevat Soten, maakuntauudistuksen ja omien bisnesten takia eniten loikkariryhmää.

Olisivat joutuneet tekemään KD:lle ja RKP:lle paljon enemmän myönnytyksiä.

Joten tuskin tämä Soinin miina on, vaan on tarjolla hyviä virkoja.

5:lle loikkariministerille hyvät virat plus Elolle, niin ne järkkäävät sitten muille loikkareille hyvät duunit.

Kirsikaksi kakun päälle, säätiön omaisuus lihoiksi, tai sitten valtio pumppaa sinne rahaa. Säätiö pysyy Soinin porukan vallassa.

Käyttäjän AriTero kuva
Ari Tero

Miten näiden loppujen loikkarien kohdalla, ilmeisest heidän uhrattiin yhteisen hyvän nimessä.

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Osmo Soininvaaran twiitti:
Jos Halla-aho olisi hyväksynyt Jussi Niinistön varapuheenjohtajaksi, hän johtaisi 37 kansanedustajan puoluetta. Selkävoitot eivät kannata.”

Osmo lienee harvinaisen oikeassa...

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

Miten Halla-aho olisi voinut hyväksyä Jussi Niinistön varapuheenjohtajaksi, kun varapuheenjohtajan vaalin voitti Laura Huhtasaari?

Käyttäjän aleksihalme86 kuva
Aleksi Halme

Virhe taisi tulla siinä, että hän ilmaisi tukensa Huhtasaarelle ja Eerolalle.Jos varapuheenjohtajisto olisi ollut vaikka Jussi Niinistö, Arja Juvonen ja Laura Huhtasaari, voisi tilanne olla nyt toinen.

Käyttäjän soppakour kuva
Antti Kettunen Vastaus kommenttiin #97

Voisi. Mutta olisiko? Siinä asia jota emme saa koskaan tietää.

Henkilökohtaisesti olen niin optimisti että väitän että rattaat lähtivät liikeelle kun Halla-Ahon valinta oli varmistunut.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Halla-ahollakin on äänestyksissä vain yksi ääni, eli ei olisi pystynyt vaikuttamaan.

Käyttäjän Pirjo-MargitJauhiainen kuva
Pirjo-Margit Jauhiainen

Olen jo nyt vahingoniloinen ;) - kun Timo Soini lupausten edessä loikkas, että saa olla ministerinä ja kun hallitustaipale päättyy, hänelle ei olekkaan tarjolla sitä, mitä viikonalussa on luvattu.

Kun on 2 vuotta ollut tuollainen keskustan ja kokoomuksen juoksupoika - eikä alunperinkään sitten toteuttanu PS:n vaatimuksia hallitusohjelmassa, kyllä 2 tuollaista ketkua voi tehdä senkin, että hä hä hää, mitäs uskoit, ei sinulle ole mitään, mutta mukava kun pelastit heidän toimiensa edistyminen = sote / maakuntauudistus jne. mitä kokoomus ja keskusta vie väkisellä voimaan tällä hallituskaudella.

Nuoleskelijat yleensä uskoo siihen kättäpäälle sanaan ;).

Käyttäjän OlliKohonen kuva
Olli Kohonen

Vaikka vastustan vahvasti Turkkilan ja Halla-ahon poliittisia näkemyksiä, niin tässä järjestökysymyksessä Turkkila on kyllä harvinaisen oikeassa.

Olen ymmärtänyt, että Halla-ahon puolesta on tehty aivan normaalia, joskin hyvin aktiivista kampanjointia hänen pyrkiessään puolueen puheenjohtajaksi. Tässä on käytetty hyväksi moderneja keinoja netissä ja perinteistä lobbaamista kun jäsenistöä on ilmeisesti soiteltu lävitse.

Joku voi sanoa sitä junttaukseksi. Mutta tätä "junttausta" tehdään jokaisessa puolueessa henkilövalintoja ennen. Olen itsekin "juntannut" ehdokkaita puoluekokouksessa. Joskus ko. henkilöt on valittu, joskus ei.

Nyt Soini ja co. teki tästä järjestötyöstä ihmeellisen selityksen vallankipeydelleen. Olisi kannattanut tehdä Terhonkin puolesta työtä ja pyrkiä saada hänelle äänestäjiä puoluekokoukseen. Kun Halla-ahon jengi oli ahkerampaa ja osaavampaa järjestöduunissaan, niin näin kävi. Säännöt ja valintatapa olivat molemmille samat. Tätä ennen toki Perussuomalaisten puoluekokoukset ovat olleet Timo I Suuren fanitussessioita hänen henkilökulttinsa alla. Toki näinhän tämä populistipuolueissa menee.

Toki varmaan perussuomalaisten puolueväestä kumpusi halu muuttaa poliittista linjaa, mutta se oli jäsenistön tahto. Ja kylläpä Terho korosti koko ajan ennen vaaleja, että eroa Terho ja Halla-ahon välillä ei ole. Mutta valta maistui hänellekin makeista makeimmalle.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Olli, jos ollenkaan päästää MVlehden sisään järjestöönsä peli on menetetty. Seuraavaksi hajoaa kokoomus. Ja vasemmistopuolue myös. Näitä molempia solutetaan.

Käyttäjän HannuSiipola kuva
Hannu Siipola

En minäkään ketään sen kummemmin syytä enkä tuomitse, koska ymmärrän että EU:n johtajilla on erittäin kova housupyykin pelko. Ajatelkaapa kun Trump on vetänyt NATO:n rahoituksen pois. Jos nyt Suomi eroais EU:sta tai liittyisi edes itä eurooppalaisten valtioiden mukaan vastustamaan pakolaisten pakkosijoittamista, niin koko EU:n romahtaminen olisi hyvin lähellä. Sitä EU:ssa ei haluta missään tapauksessa. Ja sitäpaitsi USA:n rahoituksen korvaamiseen tarvitaan myös Suomalaisten eurot ja erityisesti myös sotilaspoliittinen maantieteellinen sijainti ja suomalaisten Venäjän tuntemus.

Sitä Mutti Merkel ei sulata, vaan hän ja Juncker yksinkertaisesti käskivät Sipilää hoitamaan perussuomalaisten likvidoinnin. Nyt se sitten viimein tapahtui. Timo Soinia säälien ja SOTE:n takia Kokoomus ja Keskusta viivyttelivät tätä asiaa vuoden verran. He odottivat sopivaa tilaisuutta ja nyt se tuli. Arvokeskusteluun en usko hetkeäkään. Se on täyttä humpuukia. Kokoomuksessa on halla-aholaisempia edustajia kuin Halla-Aho itse. Keskustassa myös.
Sellaista se marionettien, Sipilän, Orpon ja Soinin homma nyt kuitenkin on. Ne sätkii aina kun EU:sta joku vähänkään nykäisee naruista.

Tämä ei ollut henkilökohtaista nykyisten taikka entisten puoluetovereiden syyttämistä vaan vain nykytilanteen toteamista. Kansalaisten pitää vaan osata nyt tehdä tästä oikeat johtopäätökset.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset